Jumalanpalvelus — seurakunnan yhdessäolon hetki

 

 

Vaikka seurakunnan elämä, surut ja murheet, ilot ja riemut, näkyvätkin pääosin pienryhmissä, jumalanpalvelukset ovat niitä hetkiä, jolloin koko seurakunta kokoontuu yhteen. Pyrimme siihen, että jumalanpalveluksemme vastaisivat arjen kysymyksiin. Käsittelemme aiheita, jotka saattavat nousta jostain ajankohtaisesta tapahtumasta tai kiperästä kysymyksestä. Puhumme myös uskon perusteista, koska haluamme olla rohkeasti uskovaisia tämän arjen keskellä. Käytämme musiikkia, draamaa, kuvia, elokuvia -- mitä tahansa, jos se tukee käsiteltävää aihetta ja avaa siihen uuden näkökulman. Mutta haluamme varata jumalanpalveluksissa aikaa myös Jumalan kohtaamiselle.

 Jumalanpalveluksemme kestävät yleensä reilun tunnin, jonka jälkeen kokoonnumme kirkkokahville. Se johtuu siitä, että seurakuntamme perusajatuksena on yhteys, ja mikäs sen parempaa kuin jakaa omia tuntoja yhdessä kahvikupposen ääressä. 

Tilaisuuksissa, jumalanpalveluksesssa ja kirkkokahvilla, on hyvin rento tunnelma. Niihin voi tulla juuri sellaisena kuin on, mutta voi olla, että sieltä lähtee pois aivan toisenlaisena. Uskomme, että Jumalan kohtaaminen saa aikaa muutoksia ja iloitsemme niistä yhdessä jo etukäteen!

 

Tule mukaan!

 

Syksyllä 2016 siirryimme käyttämään Adventtikirkon tiloja Toijalaan. Säännölliseen toimintaan kuuluu jumalanpalvelus sunnuntaisin kello 16.


Tervetuloa!